Se että tapasimme Samin kanssa toisemme tuona unohtumattomana iltana 23.10.2004 on ihmeellistä sattumaa, vaiko sittenkin kohtalon johdatusta? Minä asuin tuolloin Helsingissä ja Sami Porvoossa, mutta tiemme kohtasivat Kuopiossa! Minä olin matkustanut edellisenä päivänä Kuopioon tähtäimessä maanantain tentti, Sami puolestaan oli tullut tapaamaan kavereitaan. Lauantaina olin lähdössä viettämään iltaa kuopiolaisen ystäväni Terhin kanssa paikalliseen yökerhoon. Siinä laittautuessamme iltaa varten valittelin kyllästyneeni sinkkuelämään ja haluavani jo rauhoittua, kun vain löytyisi se joku, jonka kanssa perustaa perhe. Terhin miehellä Tomilla näin jälkeenpäin ajatellen on selkeästi piileviä kykyjä, sillä muistan hänen rohkaisseen minua sanomalla, että elämäni mieshän saattaa tulla vastaani jo samana iltana...


Samaan aikaan toisaalla.. Yhteinen ystävämme Antti oli sopinut näkevänsä Samin kanssa illalla. Olimme itse asiassa tavanneet Samin kanssa toisemme juuri Antin kautta eräissä illanistujaisissa, jo vuosia sitten Kuopiossa asuessamme. Minä tosin en muista Samia sieltä (!). Hmm.

Illan mittaan näimme toisiamme tässä samaisessa ravintolassa ja vaihdoimme muutaman sanan. En edes kiinnittänyt tuossa vaiheessa Samiin erityistä huomiota, mutta siinä jossain lähettyvillä se näytti aina olevan..  Viimeisten hitaiden alkaessa soimaan tuli Sami kysymään, josko lähtisin tanssimaan. Olin juuri keskellä keskustelua vanhojen tuttavien kanssa, joten lupasin että voisin lähteä, mutta vasta hetken kuluttua. Sitkeänä miehenä Sami odotti kun vaihdoin kuulumisiani, mutta valomerkki alkoi uhkaavasti lähentyä ja Sami kysyi uudelleen:

- "Tämä on viimeinen hidas, joko lähtisit?" 

Johon minä tavoilleni uskollisena:

- "Jos sä tosiaan haluat mun kanssa tanssimaan, niin silloin maltat kyllä odottaa.."

ja käännyin taas keskustelemaan muita.... Voi mikä kauhea akka!!   En edes siinä tajunnut, ennenkuin musiikki loppui, että tosiaan... nyt me ei enää ehditä tanssimaan! Sami kuitenkin edelleen odotti minua ja juteltiinkin siinä sitten niin kauan, että meitä piti hätistellä narikalle päin.

Molemmat eivät olisi halunneet illan vielä päättyvän, juurihan me päästiin juttuun! Kummankin kaverit olivat myöskin jo liuenneet kukin omille teilleen ja siinä kahden mietittiin olisiko vielä jossain jatkoja. Sami epäili, että hänen kaverinsa luona johon oli menossa yöksi, olisi varmaankin jonkinlaiset jatkot. Minä taas en "hennonut" herättää ystävääni Minnaa, jonka luokse olin aikonut mennä yöksi. Ykskaks olimme siis matkalla Petosen kaupunginosaan... Taidettiin siinä taksissa vaihtaa ensimmäinen pusukin. 

Perillä meitä ei odottanutkaan jatkot, vaan hieman väsyneitä juhlijoita.       Siinä sitten pistettiin mekin päät tyynyihin, mutta ei maltettu ummistaa vielä silmiä. Yö vaihtui aamuun ja sitä mukaa myös hiprakka, kun juttelimme kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Kello löi jo kahdeksaa kun vihdoin annoimme väsymykselle periksi ja maltoimme nukkua pari tuntia.

Aamulla oli kieltämättä hieman orpo olo herätä vieraassa paikassa, baarin maku suussa ja haju vaatteissa. Samin kaverit osoittautuivat kuitenkin mukaviksi tyypeiksi, joten jännitin turhaan. Sami lupautui viemään minut myöhemmin Minnan luo keskustaan. Sitä ennen kuitenkin syötiin ja katseltiin porukalla joku leffa, josta en muista mitään. Muistan vain miten hyvä oli olla siinä Samin kainalossa.  

Illalla vihdoin pääsimme liikkelle. Samin oli tarkoitus mennä vanhempiensa ja veljensä luo Siilinjärvelle ja minun matkani vei Minnan luo. Minna tosin oli tuona sunnuntaina töissä, joten ajattelin että luen illan seuraavan päivän tenttiin. Minnan pihaan päästyämme kysyin varovasti, josko tuo ihanuus olisi halunnut tulla käymään vielä kahvilla. Ja kyllähän Sami kahville halusi. Kertoi myöhemmin, että olisi itse kysynyt, ellen minä olisi kutsunut. Suodatinpussit olivat Minnan kaapista loppu, joten taiteilin vessapaperista suodattimen ja keitin hirveää, kitkerää kahvia, jota irvistellen hörpimme ilman maitoa. Eipä tuo tainnut kumpaakaan silloin liiemmin haitata. Pääasiahan oli, että saisimme vielä hetken viettää toistemme seurassa ennen kuin Samin piti jatkaa Siilinjärvelle.

Siinä keskustellessamme tuli ilmi, että minä olisin seuraavana päivänä tentin jälkeen lähdössä junalla Helsinkiin ja Sami autoillen Porvooseen. Sami tarjosi minulle kyytiä Helsinkiin ja minä tietysti riemusta kiljuen suostuin.   (Toki vasta sen jälkeen, kun ovi oli painunut Samin perässä kiinni...).

Maanantaina sitten tein kiirehtien ja hermostuksissani tentin ja kävelin, tai paremminkin leijailin takaisin keskustaan yliopistolta. Soitin Samille, että olen valmis lähtöön sitten kun hän tulee minut hakemaan. Samille oli tullut "hieman" kiire Pielavedeltä, jossa oli ollut tapaamassa kaveriaan ja palkintona tästä hosumisesta sai ylinopeussakot..

Muistan miten hermostunut ja jännittynyt olin odottaessani Samia. Ja kun Sami vihdoin haki minut, käteni hikosivat ja punastelin kuin pikkutyttö. Matkan aikana jännitys kuitenkin hellitti ja rupattelimme ja tutustuimme toisiimme paremmin, tai niin hyvin kuin viiden tunnin automatkan aikana vain voi. Helsinkiin päästyämme oli jo keskiyö, joten tarjosin Samille yöpaikkaa. Olisihan se nyt ollut kurja lähteä siihen aikaan vielä ajelemaan Porvooseen... Sami hyväksyi tarjouksen ja jäi yöksi. Ja sitten vielä toiseksikin yöksi!


Tapailimme siitä lähtien tuon tuosta, Sami oli usein luonani Helsingissä. Toukokuussa 2005 Sami lopulta muutti Helsinkiin itsekin. Pian huomasimme että minäkin vietän enemmän aikaa Munkkiniemessä kuin Töölön asunnossani. Pikkuhiljaa tavarat siirtyivät asunnosta toiseen ja saman vuoden marraskuussa muutin virallisesti rakkaani luo asumaan.

Tätä nykyä elämäämme rikastuttaa ja riemastuttaa helmikuussa 2007 syntynyt rakas esikoispoikamme Onni. Päivät kuluvat rattoisasti pojan kanssa touhuten, ajanvieteongelmista emme kärsi. Nyt loppukesällä -07 odottelen haikein mielin syksyä, joka väistämättä tarkoitaa työhön paluuta lokakuussa.